Olen Eeva, hieroja ja psyykkinen valmentaja, joka on kyllästynyt hoitamaan pelkkiä oireita juurisyyn sijaan.

Olen itse kokenut polullani useita havahtumisen hetkiä, jotka ovat ohjanneet minua hyvinvoivaan suuntaan. Lasten saaminen opetti minua kääntämään katseen oman navan tuijottelusta kohti maailmaa. Mustavalkoisen joko tai -ajattelun rinnalle alkoi vähitellen tulla värejä. Aloin kyseenalaistamaan miksi sisäiset tunteeni eivät vastanneet sitä miten muut minut näkivät. Ihmiset kokivat minut kylmänä ja itsekeskeisenä. Lähdin tutustumaan omaan mieleeni ja tapaani ajatella jolloin opin, että olen kasvattanut itselleni kovan kuoren, eräänlaiseksi suojamuuriksi. Kiukun ja kovan tytön kehossa oli helppoa olla, se oli minulle aikoinaan opittu kehon suojautumiskeino hankalaan oloon.

Toinen havahtuminen tapahtui ensimmäisen lapseni synnyttyä. Tuolloin koin, että kehoni petti minut. Kiersin lääkäreitä ja fysioterapeutteja ja sain mitä erilaisempia selityksiä ja parantumisvinkkejä. Minun annettiin ymmärtää, että juuri tämä auttaa tai toisaalta, että olen itse aiheuttanut oireeni laiskuudellani. Minut nähtiin erillisinä fyysisinä oireina eikä kukaan katsonut kokonaisuutta. Mieleni hyvinvointi ei missään vaiheessa ollut mukana keskusteluissa eikä näin ollen kyseenalaistettu onko mieleni voinut sairastuttaa kehoni. Hierojaksi opiskelu ja sen myötä saatu kosketus omaan kehooni, ovat olleet minun pelastukseni. Vastaukset löytyivät sisältäni.